Olipa kerran elämä. Josta ei puuttunut vauhtia tahi vaarallisia tilanteita. Joskaan ei hitaita hetkiäkään. Hetkiä, jolloin aika todella tuntuu pysähtyvän. Kello jättää yhden lyönnin. Melkein. Kun on nainen. Kun on äiti. Kun on vaimo. Elämään mahtuu melko lailla laidasta laitaan. Tunteita ja tunnelmia. Välillä tuntuu tosin, kuin itse eläisin hidastetussa filmissä ja kaikki muu ympärilläni pyörisi tupla nopeutta (tiedättehän, niin kuin käsin veivattavissa mustavalkoelokuvissa, joita pyöritetään koneella...). Pidän kaikesta kauniista. Tiedän, se on suhteellista ja pitkälti katsojan silmissä. Valkoinen on kaunista ja harmaan sävyt ovat rauhoittavia.

Ps. Löytyy tästä olemisesta muitakin sävyjä....vähän kaikkea...